torstai 10. huhtikuuta 2014

Sarjoittaisen päänsäryn hoito vaihtoehtoisilla hoidoilla

Edellisessä kirjoituksessani kävin läpi yleisimmän hoitokokonaisuuden jonka neurologi potilaalle kirjoittaa. Hoitokokonaisuus koostuu siis sydänlääkkeestä, triptaaneista ja steroideista.

Läpi elämän jatkuva hoito

Hortonin hoito kestää koko loppuelämän
Se mikä usein jää käsittelemättä hoitoa aloittaessa neurologin kanssa, on kyseisten hoitojen käyttö läpi elämän ja niiden vaikutukset vuosikymmeniä jatkuvassa käytössä. Sarjoittainen päänsärky ei vain häviä, jaksot tulevat aina vain uudestaan ja uudestaan, tai pahimmassa tapauksessa sarja pysyy vain päällä, jolloin puhutaan kroonisesta muodosta.

Siksi potilaan tulisi käydä neurologinsa kanssa tarkasti läpi, mitkä ovat lääkkeiden maksimiannokset, kuinka pitkään lääkkeitä voi käyttää määrätyillä annoksilla, miten seurataan sarjoittaisen päänsäryn kehitystä ja mikä tärkeintä, miten pidetään huolta siitä että keho kestää loppuelämän kestävän lääkityksen.

Samoin tulisi suunnitella mitä tulee huomioida hoitosuhteen muuttuessa kuten vaikka siinä tilanteessa että hoitava neurologi vaihtuu. Mutta ettei menisi ihan synkistelyksi, niin siirrytään tämän kirjoitukseen todelliseen aiheeseen eli potilasyhteisöjen itse kehittämiin hoitoihin, niin sanottuihin vaihtoehtoisiin tai luonnonmukaisiin hoitoihin.

Potilasyhteisöjen itse löytämät hoidot

Samoin kuin lääkärit, ovat potilaatkin sattuman kaupalla havainneet hoitoja jotka tehoavat sarjoittaiseen päänsärkyyn. Kiitos internetin, tätä tietoa on levitetty laajasti, hoitoja on muunneltu ja hiottu, ja rohkeimmat ovat toimineet koekaniineina.

Hoidot jotka tässä kirjoituksessani esittelen, ovat kaikki pitkään olleet käytössä potilasyhteisöissä ja ovat toimiviksi todettuja hoitoja. Hoidot ovat tehokkaita, ja monen hoidon kohdalla tulee hyvin tutustua hoitoon ennen sen käyttöön ottoa, esimerkiksi välttääkseen epäsuotuisan yhteisvaikutuksen jonkin lääketuotteen kanssa.

Lääkityksen purkaminen

Monet hoidoista ovat sellaisia, että niitä ei suositella käytettävän yhdessä normaalin neurologilta saatavan sarjoittaisen päänsäryn lääkityksen kanssa. Siksi muutaman hoidon kohdalla tulee lääkitys purkaa ennen kuin voi ottaa vaihtoehtoisen hoidon käyttöön.

Mitään lääkitystä ei tule purkaa ilman lääkärin valvontaa. Varsinkin sydänlääkkeiden purkamisen kanssa tulee menetellä varoen, mutta lääkkeen kirjoittanut lääkäri, tai muu lääkäri osaa tässäkin auttaa.

Tässä tulikin vaivihkaa esiteltyä ensimmäinen vaihtoehtoinen hoito, eli lääkkeiden purkaminen. Potilasyhteisöissä on huomattu että hankalasti hoidettavaksi muuttunut sarjoittainen päänsärky palaa usein alkuperäiseen muotoonsa, ja oireiden helpottavan, lääkityksen pois jättämisen seurauksena. Selkeimmin ero tuntuu näkyvän potilailla joiden episodinen muoto on alkanut enemmän muistuttaa kroonista muotoa. Sarjoittainen päänsärky ei tule kivuttomaksi, mutta voi muuttaa muotoaan huomattavasti helpommaksi.

Kohtaushoidot ja estohoidot

Vaihtoehtoiset hoidotkin voidaan jaotella samoin kuin lääketieteelliset hoidot. On hoidot joilla pyritään helpottamaan yksittäistä kohtausta tai estämään se, ja on hoitoja joilla pyritään helpottamaan särkyjaksoa, kokonaan estämään tai katkaisemaan se. Vaihtoehtoiset hoidot tuntuvat vaikuttavan pääosin sarjoittaisen päänsäryn syntymekanismeihin, jolloin tilanteiden ennakointi tulee tärkeäksi.

Listaan jo tässä hoidot pikaisesti ja käyn ne läpi alla tarkemmin. Yleisimmät kohtaushoidot tuntuvat olevan happi, lämpötilaerot, lakritsijuuri ja energiajuomat. Yleisimmät särkyjaksoon vaikuttavat hoidot tuntuvat olevan d-vitamiini, lakritsijuuri, melatoniini, rc-siemenet sekä psilosybiiniä sisältävät sienet.

Aloitetaan kohtaushoidoilla. Tehokkain hoito kohtauksiin on sama kuin lääketieteen puolella, eli happi.

Happi

Happea käytetään usein myös hoitona kun käytössä olevia lääkkeitä puretaan pois ja potilas on siirtymässä vaihtoehtoisiin hoitoihin. Tämä on monelle se tärkein hoito siirryttäessä pois lääkityksestä.

Happea hengitetään maskin avulla 15 minuutin ajan jolloin kipu lievittyy, tai lakkaa kokonaan. Tämä onkin ainoa vaihtoehtoisista hoidoista, jonka hankkimiseen tarvitaan lääkärin apua. Eli potilaan tulee saada resepti lääkäriltä hapelle, jonka jälkeen hapen saa kotiin.

Osa lääkäreistä ei vieläkään hyväksy happea hoitokeinona, ja siksi osalle potilaista onkin vaikeaa saada happi kotiin. Tässä auttaa usein se että tulostaa valmiiksi lääkärin vastaanotolle mentäessä, esimerkkireseptin sekä viralliset suositukset hapen käytöstä sarjoittaisen päänsäryn hoidossa.

Kylmä

Yleisesti käytetty apukeino kohtauksen lievittämiseen on myös päähän kohdistuva kylmyys. On olemassa erikoisia kylmäpäähineitä, joita käytetään myös migreenin hoidossa, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi osalle potilaista.

Joku laittaa pään kylmän veden alle, toinen jäähdyttää toista puolta päätä kylmällä energiajuomatölkillä, keinoja on monia. Osa potilaista on havainnut että myös todella lämmin vesi voi auttaa. Lämpitilan vaihteluilla pään ulkopuolella tuntuu olevat selkeä vaikutus kohtaukseen.

Ennakointi

Kun sarjoittaista päänsärkyä hoidetaan vaihtoehtoisilla hoidoilla on tärkeää pystyä ennakoimaan kohtauksen tuleminen. Jos kohtauksen syntymiseen pystytään reagoimaan riittävän ajoissa, voidaan kohtaus mahdollisesti estää. Potilaat puhuvat yleensä aavistuksista, heijastuksista, juilimisesta ihan vain muutamia termejä mainitakseni, joiden avulla alkavan kohtauksen voi tunnistaa. Seuraavaksi käyn läpi yleisimmät hoidot, joilla kohtauksen syntyyn pystyy vaikuttamaan.

Energiajuomat

Kylmä energiajuoma on erittäin suosittu kohtauksen estohoito. Energiajuoma tulee nauttia mahdollisimman nopeasti, niin sanotusti ykkösellä alas. Energiajuomien tauriini, B-vitamiinit ja pantoteenihappo tuntuvat olevan tärkeitä.

Osa potilaista yhdistää energiajuoman hapen käyttöön niin että ensin juo energiajuoman ja sen jälkeen ryhtyy hengittämään happea. Myös tauriinia sellaisenaan on osa potilaista käyttänyt, mutta tauriinin vaikutuksesta ei vielä tunnu olevan ihan selkeää kuvaa. Energiajuomaa voi olla vaikea juoda, mikäli kohtaus on jo päässyt päälle.

Lakritsijuuri

Lakritsijuuri on yksi tehokkaimmista hoidoista kohtauksen ehkäisyyn. Lakritsijuurta ei tule käyttää yhdessä esim. Verpamilin kanssa koska vaikuttaa verenpaineeseen kohottavasti. Lakritsijuuri otetaan yleensä tinktuuran muodossa. Viime aikoina on myös havaittu että osalla potilaista toimii jopa kaupasta saatava jauhettu luomulakritsijuuri aavistuksiin. Lakritsijuuri kuuluu olennaisena osana laajempaan terapiaan joka kulkee nimellä ”An Herbal Protocol for the Treatment of Cluster Headache”, tästä lisää kohta.

Tavoitteena kivuttomuus

Yllä mainitut tuntuvat olevan yleisimmät hoidot kohtauksiin, ja uusia vinkkejä kuulee jatkuvasti potilasyhteisöistä. Tärkeintä kuitenkin on että kohtaukseen pääsee puuttumaan heti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jopa ennakoiden.

Vaihtoehtoisia hoitoja käyttävien potilaiden tavoitteena on kuitenkin katkaista tai estää särkyjakso ja näin välttää kohtaukset kokonaan, jolloin hoitoja kohtauksiin tarvitsee vähemmän. Tämän edellytyksenä on se, että jakson tulemisen tunnistaa riittävän ajoissa jotta siihen pystyy vaikuttamaan. Seuraavaksi käsitellään hoidot, joiden tavoitteena on vaikuttaa itse särkyjaksoon.

D-vitamiini

Käydään ensimmäisenä läpi D-vitamiini. D-vitamiinilla on todettu olevan vaikutus jakson ilmaantumiseen, kestoon ja kohtauksien voimakkuuteen. Käytettävät D-vitamiinimäärät ovat reilusti yli THL:n suositusten. D-vitamiinia käytettäessä tavoitteena on saada veren 25-hydroksivitamiini D arvo tietylle tasolle. Tämä varmistetaan verikokeella.

D-vitamiinin käytöstä on olemassa laajempi muoto, jonka on kehittänyt herra Batch, ja joka kulkee nimellä ”Anti-inflammatory Regimen”. Terapia sisältää D-vitamiinin lisäksi muitakin vitamiineja. D-vitamiiniterapian vaikutusaika jaksoon terapian aloituksesta on vuorokaudesta kolmeen viikkoon.

Lakritsijuuri ja vuohennokka

Seuraavana on vuorossa lakritsijuuri ja vuohennokka (scullcap) jotka kuuluvat Leslie J Genserin kehittämään ”An Herbal Protocol for the Treatment of Cluster Headache”-terapiaan. Terapia sisältää paljon muutakin kuin yllämainitut yrtit ja siihen tulee perehtyä huolella ennen terapian aloittamista.

Tätä terapiaa ei voi käyttää esim. Verpamilin kanssa, koska vaikuttaa verenpaineeseen. Monet potilaat käyttävät pelkkää lakritsijuurta ilman kokonaisvaltaista terapiaa. Tällöin lakritsijuuren vaikutus jaksoon ei ole yhtä suuri, mutta siitä tuntuu kuitenkin olevan apua.

Melatoniini

Melatoniinilla on myöskin havaittu olevan vaikutus jaksoon. Melatoniini helpottaa esim. unensaantia, ja auttaa kehoa pysymään hyvässä vuorokausirytmissä ja näinollen helpottaa jaksoa. Tästä päästäänkin seuraavaan hoitoon, joka on täysin ilmainen.

Unirytmi

Säännöllisellä unirytmillä, ja riittävällä unen määrällä on myös havaittu olevan merkitystä jaksoon. Tämän lisäksi yleisen stressin vähentäminen, sekä vihan tunteiden välttäminen voi auttaa. Mitä tasapainoisempaa ja tyydyttävää elämä on, sitä helpommin jaksoista voi selviytyä, tai jaksot voivat jäädä pois. Tämä hoito ei kuitenkaan ole takuuvarmaa, mutta osalla, varsinkin episodista, tuntuu kuitenkin toimivan.

Bustaus

Sitten on vielä kaksi hoitokeinoa, jotka vaikuttavat tehokkaasti särkyjaksoon. Nämä ovat rc-siemenet sekä psilosybiiniä sisältävät sienet. Hoidot ovat löytyneet sen seurauksena että eräs potilas yhteisössä huomasi LSD:n vaikuttavan jaksoihin jonka jälkeen muitakin vastaavia aineita ryhdyttiin potilasyhteisöissä tutkimaan ja kokeilemaan. Kummankin hoidon käyttö rikkoo Suomen lakia. Käyn nämä hoidot erikseen läpi, koska poikkeavat toisistaan hyvin tärkeällä tavalla.

RC-siemenet

Rc-siemenet, ovat käärmeenyrtin (Rivea Corymbosa) siemeniä, ja tulevat Eteläamerikasta. Siemenet murskataan ja liotetaan vedessä muutaman tunnin ajan. Seos juodaan, ja suurimmalla osalla vaikutus alkaa heti ja seuraava kohtaus jää pois. Seos sisältää LSA:ta joka todennäköisesti on vaikuttava aine hoidossa. On epäselvää muodostuuko seokseen myös muita yhdisteitä, jotka auttavat jakson katkaisemiseen.

Siemenet ovat helppo hankkia, ja niitä on helppo käyttää. Sivuvaikutukset ovat hyvin vähäiset, lievää pahoinvointia joka menee noin tunnissa ohi sekä väsymystä. Siksi tämä hoito otetaan usein iltaisin. Parhaissa tapauksissa tätä hoitoa käytetään kerran per särkyjakso. Rc-siemenet eivät sovi käytettäväksi triptaanien kanssa samanaikaisesti.

Rc-siemenet tuntuu olevan yleisin vaihtoehtoisia hoitoja käyttävien episodisten potilaiden jakson estävä tai sen katkaiseva hoito.

Hoidon laittomuusaspekti on hieman niin ja näin. Siementen tilaaminen EU:n ulkopuolelta on laitonta, mutta tilaaminen EU:n sisältä on laillista. Siementen säilyttäminen kotona on laillista mutta siementen murskaaminen ja nauttiminen huumaustarkoituksessa on laitonta. Hoidossa käytettävät määrät ovat niin pieniä että kyse ei todellakaan ole huumaantumisesta.

Psilosybiini

Psilosybiiniä sisältävät sienet ovat tällä hetkellä tehokkain hoito sarjoittaiseen päänsärkyyn. Sienet nautitaan kuivattuna sellaisenaan, tai kuumaan veteen liotettuna. Sienet toimivat hoitona sekä episodisille että kroonikoille.

Useat episodiset saavat kuitenkin helpotuksen rc-siemenistä, mutta kroonikot eivät sitä saa. Heille sienet on ainoa vaihtoehto kivuttomaan elämään, koska kroonikoilla ei myöskään toimi neurologien lääkitykset pidemmällä aikavälillä.

Sienien annostelussa on kaksi koulukuntaa. Osa on sitä mieltä että pienet annokset ilman psykedeelisiä vaikutuksia toimivat riittävän hyvin, osa puolestaan on sitä mieltä että annoksen on oltava suurempi katkaistaakseen särkyjakson. Kroonikoilla hoitojen väli on kuukaudesta neljään kuukauteen, episodisilla voi riittää jopa yksi kerta jaksoa kohden.

On myös huomattu että psilosybiiniä voi käyttää mahdollisesti kohtausten estämiseen tai katkaisemiseen ottamalla pieni pala sientä kielen alle. Tätä kutsutaan SPUTiksi, joka tulee sanoista Small Piece Under Tongue.

Kuten rc-siemenet, eivät sienetkään sovi käytettäväksi triptaanien kanssa samanaikaisesti. Ennen hoidon aloittamista sienillä tulee aiheeseen tutustua huolella. Sienten tilaaminen, kasvattaminen, poimiminen ja nauttiminen on laitonta.

Ero josta ylläolevien hoitojen kohdalla mainitsin liittyy käytön helppouteen tai vaikeuteen, sekä laillisuuteen.

Bustaushoidon valinta

Rc-siemenet ovat helppoja hankkia sekä helppoja annostella. Laillisuuden kanssa on vähän niin ja näin, mutta ei estä siementen helppoa käyttöä, koska siemeniä voi ihan rauhassa säilyttää kotona, syyllistymättä rikokseen.

Sienien kanssa tilanne onkin jo vähän toinen. Sienten saatavuus onkin huomattavasti hankalampaa, annostelu vaikeampaa sekä laillisuuden kanssa luovitaankin jo vähän syvemmissä vesissä. Sienet luokitellaan vaarallisiin huumeisiin, eli aine on vaarallinen eikä sillä ole lääketieteellistä käyttöä. Hallussapito on rikos, kuin myös sienten kasvatus-settien tilaaminen ulkomailta. Eli huomattavasti suuremman riskin joutuu potilas ottamaan mikäli sienet on ainoa vaihtoehto.

Hoitosuunnitelma

Usein vaihtoehtoisia hoitoja käyttävät potilaat käyttävät jotain kombinaatiota hoidoista, ja mahdollisesti muokkaavat yksittäistä hoitoa omiin tarpeisiin sopivaksi. Käyn vielä läpi muutaman kombinaation jotta hoidoista saisi paremman käsityksen.

Helppo bustaus

Monilla episodisilla tuntuu olevan hoitokombinaatio joka koostuu rc-siemenistä, d-vitamiinista ja lakritsijuuresta. Rc-siemenillä estetään jaksojen tuleminen ja niitä otetaan muutaman kerran vuodessa. D-vitamiinia syödään koko ajan, ja mahdollisesti nostetaan annosta riskialttiimpana aikana. Aavistusten hoitoon käytetään lakritsijuurta jossain muodossa. Hoidon pohjana on kuitenkin rc-siemenet, joka antaa varman turvan kivuttomuudesta.

Yllä mainitusta hoitokombinaatiosta jos korvaa rc-siemenet sienillä, niin saa yleisen kroonikkojen käyttämän kombinaation. Osa potilaista käyttää myöskin Genserin yrttiterapiaa tämän lisäksi. Usealla kroonikolla on myöskin happi kotona ihan varmuuden vuoksi kohtauksia varten.

Laillinen luomuhoito

Potilasyhteisöistä löytyy myös potilaita, jotka yleensä ovat episodisia, joiden hoito koostuu ihan vain d-vitamiinista, energiajuomasta, mahdollisesti lakritsijuuresta ja lämpötilaeron käytöstä kivun lievittämiseen. D-vitamiinin avulla voi saada episodisen sarjoittaisen päänsäryn sellaiseksi että sen kestää mainituilla avuilla. Moni yhdistää tähän vielä hapen käytön, mikäli kohtaukset yltyvät koviksi. D-vitamiini voi myöskin harventaa jaksojen ilmaantumista.

Variaatoita on siis monia, ja jokainen vaihtoehtoisia hoitoja käyttävä potilas löytää lopulta sen omansa. Tärkeintä vaihtoehtoisia hoitoja käytettäessä on ymmärtää se, että joutuu ottamaan täyden vastuun itsestään ja omista tekemisistään. Lääkäriä ei voi syyttää väärän lääkkeen syöttämisestä, eikä potilasyhteisöä voi syyttää huonojen neuvojen antamisesta. Hoitoihin on itse tutustuttava ja itse tehtävä päätökset siitä, mitä hoitoja ryhtyy käyttämään.

On myös punnittava omassa moraalisessa vaakakupissa se, missä menee raja kivun sietämisen ja laittomien hoitojen käytössä, mikäli niiden käyttöä suunnittelee. Tulen palaamaan aiheeseen vielä myöhemmissä kirjoituksissani.

Oma vastuu

Vastuu on täysin potilaan, mikä on toisaalta hyvä asia, mutta toisaalta usealle meistä täysin uusi näkökanta sairauden hoidossa. Meidät on pienestä pitäen kasvatettu luottamaan lääkäriin, ja yhtäkkiä pitäisikin jättää lääkärin neuvot kuuntelematta ja ryhtyä suunnittelemaan itse omaa hoitoa.

Kuten arvelinkin, tästäkin tuli pitkänlainen kirjoitus. Kirjoittaessa huomasin, että vaihtoehtoisista hoidoista olikin vaikeampi kirjoittaa kuin lääkkeistä. Hoidot ei ehkä ole yhtä mustavalkoisia kuin lääkehoidot, ja säätämisen varaa on paljon. Samat hoidot eri tavoin käytettynä voivat toimia sekä kohtausten hoidossa että jakson hoidossa. Toivottavasti ei kuitenkaan liian sekavaksi mennyt ja perimmäinen tarkoitus, eli vaihtoehtoisten hoitojen esittely onnistui.

Seuraavassa kirjoituksessani kerron omasta historiastani sarjoittaisen päänsäryn kanssa, miten ensimmäiset oireet ilmeni, minkälaisia hoitoja käytin, mitä kaikkea epäiltiin ja miten nykyiseen tilanteeseen päädyin.

Ulkona paistaa ihanasti aurinko joten tänään taitaa olla luvassa nuorallakävelyä, eli slacklineä :-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti